Airedalenterrieri
Lakelandinterrieri
Etusivu | Esittely | Vieraskirja | Yhteystiedot | In EnglishNimeni on Pirjo Hjelm ja koirieni sukunimi on Big Lady's. Tukikohtana omakotitalo Keravan maaseudulla. Lisäkseni muonavahvuuteen kuuluu tällä hetkellä 4 aikuista airedalea ja 2 lakelandia. En kerkiä potea yksinäisyyttä, siitä pitävät huolta lukuisat ystävät ja tietenkin monet trimmauksessa käyvät. Airedalenterrierien kasvatusta menestyksekkäästi vuodesta 1975. Lakelandinterrierit tulivat kuvaan mukaan 1980-luvun lopulla, ensimmäinen pentue vuonna 1989.
Saavutuksiani- Kennelliiton Vuoden Kasvattaja-kisan voitto vuonna 1996 - Kennelliiton Vuolasvirta-palkinto nro 104 - Suomen Terrieriklubin kasvattajaplaketti nro 14
Kansainvälistä yhteistyötäKasvattejani on viety ainakin seuraaviin maihin: Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Venäjä, Saksa, Belgia, Sveitsi, Italia, Englanti, Israel, USA ja Uruguay. Tuontejakin on ollut useista maista, ja käytän usein ulkomaisia uroksia geenipohjan laajentamiseksi. Käyn myös maailmalla katsastamassa, mitä sinne kuuluu, ja mistä saisin käyttökelpoista materiaalia meillekin! UlkomuototuomariOlen myös ulkomuototuomari, arvosteluoikeuksia on useimpiin 3-ryhmän rotuihin (terrierit) sekä muutamia ryhmään 5. Olen arvostellut Skandinavian ja monien Keski-Euroopan maiden lisäksi mm. Englannissa ja Australiassa. YhdistyksetOlen mm. seuraavien yhdistysten jäsen: Suomen Kennelliitto -SKL-FKK Suomen Airedalenterrieriyhdistys ry -SATY -SATYn aktiivijäsen, johtokunnan jäsen vuodesta 1977, jalostustoimikunnan jäsen vuodesta 1978 Lakelandinterrierit ry Suomen Terrierijärjestö ry -STJ Suomen Koirankasvattajat ry - SuKoKa Lisäksi lukuisia koti- ja ulkomaisia alan järjestöjä.
KasvatusKasvattajan sitoumus on luonnollisesti allekirjoitettu ja kennelini on eläinlääkärin valvoma. Lisätietoja tarvittaessa antaa ELL Elli Kivikoski, Eläinlääkäriasema JärVet, Alhotie 24,04430 Järvenpää. Kennelliiton kennelneuvojat Raija Lassinniemi ja Vesa Toivanen kävivät tarkastamassa kennelini 6.9.2007. Lausuntoon voit tutustua täällä. (pdf-tiedosto) Jos sinulla ei ole Acrobat Readeriä, lataa se tästä, jotta voit lukea raportin. Tavoitteenani on kasvattaa hyväluonteisia, terveitä koiria, jotka saavat mielellään myös ulkonäöltään muistuttaa edustamaansa rotua. Sellaisia, joiden kanssa on ilo elää! En odota, että kaikista pitäisi tulla näyttelytähtiä, vaikka itse harrastankin näyttelyitä. Kasvateissa on tähän mennessä 165 valiota, joista 56 Kansainvälisiä Valioita. Lisäksi joukossa on kolme Maailmanvoittajaa, Euroopanvoittajia sekä lukuisia kansallisia Voittajia Suomesta ja monista muista maista. Moni kasvatti on harrastanut muutakin kuin näyttelyitä, mm. tottelevaisuutta, agilitya, PK-lajeja ja verijälkeä. Muutama lakeland on kunnostautunut myös luolakokeissa. Kasvattieni tärkein tehtävä on kuitenkin olla hyvä kaveri omille ihmisilleen! Kasvatan koiria melko säännöllisesti, mutta en silti halua, että koiramäärä kotonani kasvaa liian suureksi. Siksi pyrin sijoittamaan useimmat jalostuskoirani sopiviin yhteistyöperheisiin. Olenkin vuosien mittaan tavannut monia kivoja ihmisiä, joiden kanssa on ollut hienoa olla yhteistyössä! Ilman näitä kaikkia tiimin jäseniä kasvatustyöni olisi ollut paljon hankalampaa, eikä ollenkaan niin hauskaa! Pennut syntyvät makuuhuoneessani, kasvavat kodissani ja tottuvat kasvuaikanaan näkemään paljon erilaisia ihmisiä, myös lapsia. Erillistä kennelrakennusta ei edes ole.
ja ensimmäisen parvorokotuksen saaneina n. 8 viikon iästä alkaen. Kaikki sopimukset tehdään Kennelliiton virallisia kaavakkeita käyttäen. Myös ensimmäinen trimmaus n. 4 kk ikäisenä kuuluu pennun hintaan. Ja aina voi soitella, kun on kysyttävää. Toivonkin näkeväni pentuja myös myöhemmin, ja olen aina ilahtunut saadessani viestejä kasvattieni omistajilta. Tervetuloa tutustumaan koiriini! Toivon kuitenkin, että soitat ensin ja tarkistat, että olen kotona.
© Kennel Big Lady's
|